Lomaa pallosta - ei futiksesta

Keskiviikon karsintojen jälkeen otin ns. "omaalomaa" pallotreenistä vähäksi aikaa, eli siis siihen asti kun ensi kauden joukkue on selvillä. Eilen tulleiden tulosten perusteella paikkaa FC Lahti B:stä ei ensi kaudelle tullut, kuten olin jo etukäteen ounastellutkin. Käyttöön otetaan siis "plan B", ja eilen lähtikin sähköpostia FC Kuusysin B-junnujen joukkueenjohtajalle ja vastuuvalmentajalle, jossa kyselin, miten seuranvaihto tulisi hoitaa ja onko se ensinnäkin mahdollista.

Syysloma kuitenkin mennään vielä "vapaana agenttina", kun joukkueenjohdot pitävät lomaa siinä missä muutkin. Itsellä tietysti ensi kauden seura pyörii päässä lähes päivittäin, mutta sekin asia etenee omalla painolla eteenpäin, ja kun halua on pelata, niin uskon, että silloin siihen jossain annetaan mahdollisuuskin. Tällä hetkellä se mahdollisuus näyttäisi olevan FC Kuusysi, mutta kaikki ovet pidetään avoinna aina siihen asti, kun ensimmäiset joukkuereenit ensi kauden joukkueessa on pidetty.

Edessä on jokatapauksessa yksi tähän mennessä kovimmista ja haastavimmista kausista jalkapalloilullisesti, kun vastaan asettuu järjestään isompia, vanhempia ja kokeneempia pelaajia. Valmistautuminen tähän fyysiseen ja henkiseen koettelemukseen on kuitenkin jo aloitettu, ja kuten olen ennenkin maininnut, tarvitsen tavoitteita ja haastetta, jotta tämäkin laji pysyy mielekkäänä. Ja sitä on varmasti ensi kaudella tulossa, oli seura sitten mikä tahansa.

Syysloma tulee kuitenkin todella hyvään saumaan, niin jalkapalloilullisesti kuin koulun ja kaiken muunkin kannalta. Voimat alkoivat kieltämättä viimeisillä viikoilla olemaan hieman lopussa, ja viikon loma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden akkujen lataamiseen. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin ensi viikolla lomaileva muistaa ottaa aikaa itselleen, rentoutumiseen ja läheisten kanssa ajan viettämiseen. Se on kuitenkin kaikista tärkeintä. Hyvää syyslomaa!

Kun kaikki kaunis katoaa

Nyt siis toinen viikko ns. "yksilöurheilijana" menossa, ja pikku hiljaa tästä alkaa löytämään jo hyviäkin puolia.

Omaa joukkuetta on edelleen massiivinen ikävä, ja päivät ovat tuntuneet oudoilta ilman niitä tuttuja naamoja. Kuitenkin eräs ystävä lähetti minulle viime torstai-iltana kuvan, jonka teksti noin karkeasti suomennettuna kuuluu seuraavasti: "Joskus hyvät asiat hajoavat, jotta paremmat asiat voivat pudota yhteen."

Kyseinen teksti antoi valtavasti voimaa, teksti sopii niin kovin moneen tilanteeseen elämässä, mutta myös vallitsevaan joukkuehapuiluun. Jos kyseinen henkilö lukee tätä, niin kiitos, autoit enemmän kuin uskotkaan.

Mutta tosiaan, hyviäkin puolia vallitsevasta tilanteesta on. Treeniaikataulut ja -sisällöt saa suunnitella itse, mistä olen pitänyt todella paljon. Aikaa on löytynyt paljon myös muulle elämälle, kun treenata on saanut oman elämänrytmin mukaan, mikä on ollut todella piristävää. Tiedä mistä sekin johtuu, mutta pikku hiljaa elämässä alkaa arvostamaan monia muitakin asioita kuin jalkapalloa, vaikkei jalkapallon arvostaminen kuitenkaan ole vähentynyt yhtään.

Kaiken myllerryksen keskellä, olen vähän väliä palauttanut mieleeni kaksi asiaa. Toinen on tuon aiemmin mainitun kuvan teksti, ja toinen on entisen valmentajani sanat, jotka hän lausui eräänä sunnuntai-iltapäivänä Mukkulan tekonurmella käydessämme läpi silloin vallitsevia olosuhteita, jotka eivät olleet erityisen kehuttavat. Hänen sanansa menivät kutakuinkin näin: "Niin...kaikesta huolimatta, jalkapallo on kuitenkin ehkä maailman hauskin vähäpätöinen asia, eikä sitä tule ottaa liian vakavasti, ja siinä on keskityttävä olennaiseen." Tätä seurasi kysymys, että tiedänkö mikä sitten on olennaista. Vastaus tähän oli yksinkertainen: "Pelaa jalkapalloa." Minulle tämä "oivallus" merkitsi suunnattomasti, ja sen olen yrittänyt muistaa arjen keskellä. Älä murehdi, pelaa futista. Tee sitä mitä rakastat.

Elämää yksilöurheilijana

Viime sunnuntaina FC Reipas P98 pelasi historiansa viimeisen ottelun FC Kuusysiä vastaan. Vaikka ottelu päättyi Kuusysin 4-0-voittoon, meinasi itselläni ainakin ottelun jälkeen vierähtää kyynel silmäkulmasta jostain aivan muusta syystä kuin tappion tuoman pettymyksen myötä. Liian monta hienoa vuotta yhdessä, monta pelireissua, turnausta ja kaikkea hienoa ja ei niin hienoa. Nyt se kaikki on ohi.

Mielessä herää pieni kysymys: mitä nyt? Ensi keskiviikkona järjestettävät FC Lahden B.n karsinnat ovat olleet syksyn päätavoite jo pitkän aikaa, ennen kaikkea oman tason mittarina. Mutta kun keskiviikon karsinnat ovat ohi, niin sen jälkeen onkin pelkkää tyhjää. Ei minkäänlaista ajatusta tulevasta, ei mitään tavoitetta, paitsi tietenkin itsensä kehittäminen jalkapalloilijana ja ihmisenä.

Itse ainakin kuulun ihmisryhmään, joka tarvitsee jotain mitä odottaa, jotain mihin valmistautua ja jotain minkä eteen tehdä töitä. Karsintojen jälkeen tälläistä ei ole, ja se tuntuu aavistuksen oudolta.

Sunnuntain jälkeen olen elänyt siis ns. "yksilöjalkapalloilijana". Varsinainen joukkue on kadonnut ympäriltä, vaikka toki ystävät ovat tallella, mutta joukkuetta ei ole. Treeniohjelmat on tehtävä itse, tosin sitäkin olen tehnyt jo viimeisen kuukauden, mutta silti nyt se tuntuu aivan liian oudolta. Kai se vain todistaa, että olen syntynyt joukkueurheilua varten.

Kaikesta huolimatta luotan, että syksy tuo vastauksia moneen asiaan jalkapalloon liittyen, ja että tavoitteita ja päämääriä löytyy, heti kun yksilöurheilu vaihtuu taas joukkueurheiluun. Missä ja milloin, se on vielä arvoitus.