Milloin tietää, että on tehnyt tarpeeksi? Milloin voi hyvillä mielin antaa itselleen luvan rentoutua ja levätä tietäen, että on tehnyt kaiken voitavansa saavuttaakseen jotain? Urheilukisoissa kuulee kovin usein ennen kilpailua, kuinka "nyt ollaan huippukunnossa ja valmiina". Mutta millä perusteella? Testitulosten? Vai onko kyseessä vain urheilijan tapa luoda itselleen paremmat henkiset lähtökohdat uskotellen, että on kovemmassa kunnossa kuin koskaan? Sillä eikö aina voi olla vähän parempi? Kehityshän lakkaa vasta, kun itse niin päättää.
Mutta mitä siihen kehitykseen tarvitaan? Aikaa, se on selvä. Tuloksia ei koskaan saavuteta yhdessä yössä. Ja työtä. Mutta kuinka paljon? Missä menee raja ahkeralla työnteolla ja ylikuormituksella, joka varsinkin urheilussa on varsin vakava ongelma.
Lääketieteellisten määritelmien mukaan (korjatkaa jos olen väärässä) tarkoittaa suunnilleen sitä, että elimistö on liian pitkän rankan treenijakson jäljiltä jatkuvassa rasitustilassa, eikä palaudu urheilusuorituksesta normaalilla vauhdilla, mikä lisää loukkaantumisriskiä ja heikentää tuloksia. Tila, jossa itse olen kerran ollut, enkä kyllä voi väittää sen olleen erityisen mukavaa. Ainoa toimiva lääke tässäkin lienee aika ja täydellinen lepo. Miten tämä tila sitten voidaan välttää, ja samalla silti kehittää itseään mahdollisimman tehokkaasti?
Huippu-urheilijat kertovat aina, kuinka he kuuntelevat omaa kehoaan ja tietävät, milloin ovat liian väsyneitä tai muuten puolikuntoisia. Kyseessä siis lienee varsin henkilökohtainen asia, joka jokaisen urheilijan ja liikkujan tulisi itse oppia.
Palatakseni alkuperäiseen aiheeseeni, jos tekee riittävän kärsivällistä ja pitkäjänteistä työtä, muistaa tasapainottaa harjoittelun ja levon oikein, ei koskaan ole tehnyt "tarpeeksi". Koska sitten, kun olet saavuttanut haluamasi, esimerkiksi päässyt haluamaasi kuntoon tai lyönyt itsesi läpi haluamassassi joukkueessa, joudut silti edelleen ylläpitämään saavuttamaasi kuntoa, ja taistelemaan joukkueessa paikastasi. Urheilu ja liikunta ovat elämänmittaisia matkoja, eikä niillä ole olemassa maalia, vain välitavoitteita. Kun itsestään antaa kaikkensa, mitä se ikinä kullakin sillä hetkellä tarkoittaa, on oikealla tiellä.
Loppuun varsinainen klassikko, josta tämänkin pohdinnan inspiraatio kumpusi, eli Opuksen Life Is Life.
Opus - Life Is Life
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti