Vuodatus

Aina aika ajoin elämässä tulee hetkiä, jolloin omia ajatuksia pitää selvitellä kirjoittamalla niitä ylös, puhumalla tai vaikka laulamalla. Nyt on sellainen hetki.

Moni joukkueurheilua harrastanut on varmasti kokenut tilanteen, jossa et syystä tai toisesta mahdu oman joukkueesi kokoonpanoon. Usein tällainen tilanne voi tulla eteen etenkin, jos vaihdat joukkuetta. Eikä siinä mitään. Pelipaikallasi on sinua parempia, kokeneempia tai muilla tavoin vaihtoehtoisia pelaajia, joiden pelaaminen ja peluuttaminen on joukkueelle suurempi etu. Ensin sinut laitetaan vaihtopenkille. Eihän siinä, kovalla treenillä ansaitset paikkasi avauskokoonpanossa. Sitten sinut pudotetaan vaihtopenkiltäkin. Mitäköhän nyt tapahtuu? Treeniaktiivisuutesi hipoo 90%, jopa ajoittain 100%, mutta palkintoa siitä ei tule. Treenaamisesta alkaa tulla muille haasteen tarjoamista, jotta he voisivat kehittyä treenatessa ja suoritua paremmin peleissä. Omasta harrastuksestasi tulee muiden kehittämistä. Motivaatiohan siinä kärsii.

Sitten sinulle tarjotaan mahdollisuutta pelata saman ikäluokan kakkosjoukkueessa. Otat paikan iloiten vastaan, koska nyt saat peliaikaa ja mahdollisuuden näyttää mihin todella pystyt. Samalla sinut otetaan mukaan vuotta vanhempien sarjan pelaavaan kokoonpanoon kehittymään seuraavaa kautta varten. Motivaatiosi nousee räjähdysmäisesti. Treenaamisella on jälleen tarkoitus kehittää myös sinua.

Sitten ongelmat taas alkavat. Ensin sinut siirretään kakkosjoukkueen treeneissä pelipaikalle, jossa sinun ei pitänyt edes pelata. Sitten sinua ei nimetäkkään peliin, johon luulit olleesi menossa. Kysyessäsi syytä saat epämääräisiä vastauksia tai et vastauksia ollenkaan. Jatkat silti treenaamista, ajatellen tämän olleen vain poikkeustapaus ja lohduttauten sillä, että ainakin on vuotta vanhempien sarja. Vielä mitä. Seuraavalla viikolla sinua ei nimetä vanhempien eikä kakkosjoukkueen sarjapelin kokoonpanoon. Kysyessäsi syytä tähän sinulle ei vastata. Alat olla jo todella turhautunut. Mietit onko koko lajissa mitään järkeä, jos sen ainoa tarkoitus sinulle on kehittää muita. Kaikkein eniten sinua ärsyttää se, ettei kukaan vastaa sinulle kysyessäsi perusteluita tai mahdollisia kehityskohteita, joilla päästä taas edes johonkin pelaavaan kokoonpanoon.

Kolme viikkoa pelaamatta keskellä sarjakautta ilman loukkaantumista on pitkä aika kenelle tahansa, mutta erityisen pitkä se on pelaajalle, jolla minuutteja kaudella on vähän alla muutenkin, ja jolle peliaika ja onnistumiset olisivat äärimmäisen tärkeä motivaation lähde ja voimavara, jonka turvin rakasta lajia jaksaisi vielä jatkaa ehkä vuoden tai pari. Aika näyttää tarjotaanko näitä voimavaroja, vai onko aika ottaa 10.10. vasara käteen ja naulat nappikset seinälle roikkumaan.

Karman laki

Hakiessani Googlesta jonkinlaista yleispätevää määritelmää karman laille, ainoa lyhyesti kiteytetty selitys oli seuraava: "nykyinen olotilamme on suoraan seurausta menneisyydessä tehdyistä asioista". Määritelmä lienee melko sopiva viimeisimmille tapahtumille.

Urheilussa, kuten elämässä muutenkin, tulee aikoja, jolloin motivaatio on kateissa. Tähän ei välttämättä ole mitään yksiselitteistä syytä, asiat eivät vain innosta. Itselläni oli tällainen tilanne viimeiset kolmisen viikkoa, kunnes karma astui kuvioon.

Toinen asia, mikä jalkapallorintamalla on häirinnyt treenaamista, on ollut jatkuva kipu akillesjänteessä, joka ainakin omasta mielestäni johtuu yksinkertaisesti kenkien viimeisen käyttöpäivän ylittämisestä ja talven kenttien kovahkoista alustoista. Viime viikon lopulla ja tämän viikon alussa kipu alkoi käydä jo niin sietämättömäksi, ettei motivoitumattomasta treenaamisesta tullut sitäkään vähää. Tiistaina asia sai selvyyden, kun tuttu fysio totesi akillesjänteen olevan rasituksesta turvonnut ja ilmeisesti tulehtunut, ja että ainoa hoitokeino on lepo ja buranakuuri.

Jos tämä ei täytä yläpuolella kertomaani karman lain määritelmää, niin mikä täyttää? Kaikki vaikuttaa kaikkeen, sen olen oppinut. Motivaation puute vaikuttaa asenteeseen treeneissä ja niiden ulkopuolella, vähentää mielenkiintoa kropan huoltoon ja myös vähentää sitä, kuinka paljon motivaation puutteesta kärsivä urheilija kiinnittää huomiota mahdollisiin kiputiloihin. Tästä seuraa altistuminen loukkaantumisille, niin pienille kuin isoillekkin.

Mielestäni motivaation puutteeseen pitäisi, etenkin urheilussa, kehitellä entistä enemmän ns. "hoitokeinoja". Kroppaa huolletaan kyllä, mutta mitä tapahtuu, kun pää ei toimi toivotulla tavalla. Sanonta "tyhmästä päästä kärsii koko ruumis" on urheilijalle valitettavan totta. Itselläni on nyt pakkolevon aikana kyllä aikaa etsiä motivaatiota, ja pakkolepo omalta osaltaan varmasti tuo motivaatiota myös lisää. Kaikilla tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan ole.

Jäitä hattuun

Talviloma kolkuttelee ovella, niin koulusta kuin jalkapallostakin. Loma kieltämättä tulee tarpeeseen huonojen yöunien, koulukiireiden, treenien ja vanhojentanssien värittämän alkuvuoden jälkeen. Tauko on myös hyvä paikka rauhoittua, sillä viimeisen kahden edeltävän viikonlopun peleissä tunteet ovat hieman...krhm...kiehahtaneet.

Ensin pelissä JoKi:a vastaan jaettiin peräti kolme suoraa punaista, mikä on junioritason jalkapallossa suhteellisen paljon, etenkin harkkamatsiin. Sama meno jatkui myös seuraavana sunnuntaina, kun vastassa oli JJK. Yksi punainen, muutama keltainen ja pelin lopettaminen nyrkkikahakkaan viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppumista. Mistä moinen?

Tietysti syy tällaiseen on aina molempien joukkueiden pelaajissa. Etenkin JJK pelissä taklaukset olivat suhteellisen rajuja ja niitä sateli erityisen paljon tilanteiden jälkeen tai jopa täysin niiden ulkopuolella. Tällainen yhdistettynä Kyykän reiluhkoon johtoon ja varsinaisen pelin ratkeamiseen jo suhteellisen aikaisessa vaiheessa ovat omiaan lietsomaan jalkapallokentille sopimatonta käytöstä.

Pää pitäisi silti pystyä pitämään kylmänä. Harkkapelitkin voivat vaikuttaa sarjaan pelikieltojen muodossa, saatika jos samanlainen toistuisi sarjapeleissäää. Tällaiset välikohtaukset myös vaikuttavat aina joukkueen maineeseen, vaikka eivät koskaan olekkaan pelkästään toisen joukkueen syytä, etenkin kun ne sattuvat peräkkäisinä viikonloppuina.

Talviloma on siis hyvä hetki rauhoittua koulustressistä ja myös futisympyröistä. Syksy ja talvi ovat olleet rankat ja kilpailu pelipaikoista on kovaa, ja ainakin itsellä myös jalkapallon suhteen on ollut pientä stressiä. Loma siis tulee, kuten jo aiemmin mainittua, täydelliseen saumaan.

Voiko olla paras, vaikkei ole hyvä?

Otsikon kysymys pomppasi mystisesti mieleeni tänään hyppärin alussa, ja ajatus alkoi kiehtomaan heti. Onko mahdollista olla paras lajissaan, harratuksessaan tai elämässä ylipäätään, vaikkei olisikaan hyvä?

Elämässä vastauksen löytäminen on ehkä helpointa. Kukaan ei tule suoriutumaan elämästä virheittä, joten vaikket olisikaan "hyvä elämässä", olet silti takuuvarmasti maailman paras sinä. Lohdullinen ajatus, mutta miten sitten harrastuksissa, esimerkiksi urheilussa?

Helpoin esimerkki itselleni on ehkä jalkapallo. En voi väittää olevani lähelläkään hyvää jokaisella osa-alueella, vaikka joillain osa-alueilla olisinkin vahvoilla. Voinko silti tuoda joukkueeseen jotain, mitä muut eivät? Voiko olla, että juuri minun tyylini ratkaista tilanteita tai pelata tietyissä tilanteissa olla se, mitä koko muu joukkue tarvitsee? Ainakin haluan uskoa pystyväni tuomaan jotain positiivista pelaamaani joukkueeseen, oli se sitten kentälle tai kentän ulkopuolelle. Se, onko kukaan pelaaja korvaamaton yhdellekkään joukkueelle, säilyy varmasti arvoituksena vielä pitkään, ainakaan tämä teksti ei siihen onnistunut vastaamaan, mutta ajatus jokaisen pelaajan uniikista roolista on kieltämättä itsetuntoa nostattava.

Chasing dreams

Kauden viimeisessä sarjapelissä Reipasta vastaan sulkeutui eräänlainen ympyrä, kun ensimmäinen sarjakausi Kyykässä tuli täyteen. Aika tarkalleen vuosi aiemmin pelattiin suhteellisen tunteikas viimeinen sarjapeli FC Reipas P98 -joukkueella, ja silloin vastassa oli, kukapa muukaan kuin Kyykkä. Nyt sama peli, samoihin aikoihin vuotta myöhemmin, mutta paidan väri oli vaihtunut. Hieno, mutta samalla myös hämmentävä hetki.

Kakkosjengin sarjakauden päätyttyä on katseet siirretty jo täysillä ensi kauteen, ja "off-season-treenit" on jo hyvässä vauhdissa. Vaatimustaso oman pään sisällä on taas luvattoman korkealla, ja välillä tuntuu että työmäärä nousee naurettavan korkealle. Silti syvällä sisimmässään tietää, että juuri nämä ajat kausista ovat niitä, mitä varten tätä lajia rakastaa niin paljon. Pimeässä syysillassa tehtyjen lihaskuntotreenien jälkeen sitä tietää, ettei jokaisen pää tähänkään riittäisi.

Motivaatio ja ennen kaikkea treenaamisen ilo on taas niin korkealla, että kovemmassakin treenissä ehtii välillä hymyillä ja nauraa iänikuisen hampaitten kiristelyn ja kiroilun sijaan. Marraskuussa alkavaa uutta kautta kohti, odotukset ja vaatimukset ovat taas korkealla.

Winston Churchilliä lopuksi lainaten yksinkertainen, mutta yllättävän tehokas lausahdus: "Never, never, never give up."

Loppusuora

Vasta eilen muistan menneeni ensimmäisiin Kyykän B-junnujen treeneihin, ja nyt keskiviikkona on edessä jo viimeinen sarjapeli B2:sen kanssa rakasta kasvattajaa Reipasta vastaan. Monelle vanhemmalle B-junnulle peli on ehkä se viimeinen, mikä lisää pelin arvoa entisestään itsellenikin, ihan kuin paikallisderby kauden päätökseksi olisi sitä jo muutenkin.

Noin kuukauden verran mielessäni pyöri ajatus tulevan keskiviikon pelin jäävän viimeiseksi junnupeliksi myös omalta osalta. Kauden mittaan koetut turhautumisen hetket ja elämänmuutokset saivat miettimään, onko aktiivijalkapalloilu se asia, mihin elämässäni haluan antaa aikaani muiden tärkeiden asioiden lisäksi. Noin viikko sitten eräissä Jalkarannan treeneissä kesken armottoman vesisateen tuo pohdinta tuli päätökseen: todellakin on.

Vuosi "uhrattuna" B-junnuihin, vielä ei ole se aika kun lyödään hanskat tiskiin ja lähdetään etsimään "uusia haasteita". Nyt on se hetki, kun panostetaan vielä enemmän, tehdään vielä kovemmin töitä ja tähdätään vielä korkeammalle kuin aiemmin, ja toivon mukaan myös kerätään hedelmää tehdystä työstä.

Keskiviikkona on siis ehkä isoin mahdollinen peli mitä B2:ssa voi saavuttaa, mutta silti katseet on jo tiukasti suunnattuna ensi kauteen. Isompia tavoitteita, kovempaa työtä ja enemmän nautintoa jalkapallosta!

Tears in heaven

Viimeiset viikot ovat olleet futisfanille yhtä juhlaa (jos et tiedä miksi, kannattaa lopettaa lukeminen tähän). Vaikka itselläni on MM-kisoista kovin ohut muistijälki, ensimmäiset kisat jotka kunnolla muistan ovat Saksan kisat 2006, niin uskallan väittää näitä ainakin oman aikani parhaiksi kisoiksi! (Vaikka se Espanja sieltä jatkosta putosikin.)

MM-kisojen lomassa saatiin ensimmäinen kevät B-junnuissa pakettiin kakkosen osalta jo reilu viikko sitten, ja ykkönenkin pelaa huomenna viimeisen sarjapelinsä. Sen jälkeen uskoakseni erittäinkin ansaitut ruokailut ja parin viikon huilijakso, tietenkin omatoimista unohtamatta. ;)

Kevät on ollut pelillisesti oikein onnistunut, ja paljon hyviä kokemuksia on saatu niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Paljon on tapahtunut, jälleen sekä kentällä että sen ulkopuolella, mutta paljon jää nälkää vielä syksynkin kierroksille.

Samaan aikaan parin lenkin ja toivottavasti usean aurinkoisen kentällä vietetyn tunnin lomassa omalla kohdalla on eräs toinenkin melkoisen tärkeä missio seuraaville viikoille ja kuukausille. Koko kauden vaivanneet selkävaivat pitäisi saada siihen kuntoon, että selällä voi ylipäätään syksyllä pelata. Isoja viikkoja eletään siis sekä omalla jalkapallotaipaleella kuin Brasiliassa MM-kisojen "tärkeiden" pelien alkaessa. Toivottavasti elokuun puolessa välissä molemmat, omatoimitreenaaminen ja MM-kisat ovat tarjonneet hyviä kokemuksia ja virtaa ja motivaatiota syksyn harmautta kohti kuljettaessa.

Kesäisiä säitä odotellessa aivan maagisen hyvää Ed Sheerania! Voilá!

Ed Sheeran - Even My Dad Does Sometimes