Aina aika ajoin elämässä tulee hetkiä, jolloin omia ajatuksia pitää selvitellä kirjoittamalla niitä ylös, puhumalla tai vaikka laulamalla. Nyt on sellainen hetki.
Moni joukkueurheilua harrastanut on varmasti kokenut tilanteen, jossa et syystä tai toisesta mahdu oman joukkueesi kokoonpanoon. Usein tällainen tilanne voi tulla eteen etenkin, jos vaihdat joukkuetta. Eikä siinä mitään. Pelipaikallasi on sinua parempia, kokeneempia tai muilla tavoin vaihtoehtoisia pelaajia, joiden pelaaminen ja peluuttaminen on joukkueelle suurempi etu. Ensin sinut laitetaan vaihtopenkille. Eihän siinä, kovalla treenillä ansaitset paikkasi avauskokoonpanossa. Sitten sinut pudotetaan vaihtopenkiltäkin. Mitäköhän nyt tapahtuu? Treeniaktiivisuutesi hipoo 90%, jopa ajoittain 100%, mutta palkintoa siitä ei tule. Treenaamisesta alkaa tulla muille haasteen tarjoamista, jotta he voisivat kehittyä treenatessa ja suoritua paremmin peleissä. Omasta harrastuksestasi tulee muiden kehittämistä. Motivaatiohan siinä kärsii.
Sitten sinulle tarjotaan mahdollisuutta pelata saman ikäluokan kakkosjoukkueessa. Otat paikan iloiten vastaan, koska nyt saat peliaikaa ja mahdollisuuden näyttää mihin todella pystyt. Samalla sinut otetaan mukaan vuotta vanhempien sarjan pelaavaan kokoonpanoon kehittymään seuraavaa kautta varten. Motivaatiosi nousee räjähdysmäisesti. Treenaamisella on jälleen tarkoitus kehittää myös sinua.
Sitten ongelmat taas alkavat. Ensin sinut siirretään kakkosjoukkueen treeneissä pelipaikalle, jossa sinun ei pitänyt edes pelata. Sitten sinua ei nimetäkkään peliin, johon luulit olleesi menossa. Kysyessäsi syytä saat epämääräisiä vastauksia tai et vastauksia ollenkaan. Jatkat silti treenaamista, ajatellen tämän olleen vain poikkeustapaus ja lohduttauten sillä, että ainakin on vuotta vanhempien sarja. Vielä mitä. Seuraavalla viikolla sinua ei nimetä vanhempien eikä kakkosjoukkueen sarjapelin kokoonpanoon. Kysyessäsi syytä tähän sinulle ei vastata. Alat olla jo todella turhautunut. Mietit onko koko lajissa mitään järkeä, jos sen ainoa tarkoitus sinulle on kehittää muita. Kaikkein eniten sinua ärsyttää se, ettei kukaan vastaa sinulle kysyessäsi perusteluita tai mahdollisia kehityskohteita, joilla päästä taas edes johonkin pelaavaan kokoonpanoon.
Kolme viikkoa pelaamatta keskellä sarjakautta ilman loukkaantumista on pitkä aika kenelle tahansa, mutta erityisen pitkä se on pelaajalle, jolla minuutteja kaudella on vähän alla muutenkin, ja jolle peliaika ja onnistumiset olisivat äärimmäisen tärkeä motivaation lähde ja voimavara, jonka turvin rakasta lajia jaksaisi vielä jatkaa ehkä vuoden tai pari. Aika näyttää tarjotaanko näitä voimavaroja, vai onko aika ottaa 10.10. vasara käteen ja naulat nappikset seinälle roikkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti