Jep, se ois suhteellisen ohjelmoitu viikko nyt puolessa välissä, ja olo on sama kun perjantai-iltana, väsyttää ja paikat jumissa. Vielä pitäisi kykäri, koulutreenit ja lenkki jaksaa ennen yhtä välipäivää, josta parhaassa tapauksessa tulee omaehtoiselle omistettu päivä. Kivaa, eikö totta.
Kaikki tämä olisikin oikea unelmaviikko, ei tarvitse nimittäin miettiä mitä iltaisin tekee, ja muutenkin treenit rytmittävät viiikkoa mukavasti. Mutta kun tuon kaiken päälle lisätään vielä kaksi vuotta vanha polvivamma, joka on nyt rankan treenikauden aikana alkanut taas muistuttelemaan olemassa olostaan, ei viikko olekkaan enää niin ihanteellinen. Jotenkin väkisin palaa mieleen se kaksi kautta sitten ollut tuska, kun ei kolmeen kuukauteen päässyt yksiinkään treeneihin. Se tylsyys, se huono omatunto ja se kunnon rapistuminen. Sitä en toivo kenellekkään. Ei voi muuta kun toivoa että polvi roikkuu vielä pari viikkoa mukana ennen talvilomaa, sitten vasta lepäillään.
Kaikkein ärsyttävintä kaikessa on se, että kun yhdistetään polvikivut, väsymys ja pieni flunssa, ei treeneissä saa parasta itsestään irti vaikka kuinka yrittäisi. Ja sekös risoo pelaajaa, joka on tottunut vaatimaan itseltään parasta tulosta joka treenistä. Sitten kun homma ei mene niin kun halutaan, ärsytys vaan lisääntyy, ja sitten vasta hienosti meneekin. Kun tietäisi jonkun ratkaisun ongelmaan, olisi hieno juttu. No, lisää treeniä, jospa se sillä ratkeaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti