Joulun alla tuntuu, ettei juuri mikään ole pyhää. Se voittaa, kuka tekee eniten rahaa, eikä hyvästä yrityksestä saa bonuksia. Meille kerrotaan mitä kukin "tarvitsee", mihin kenenkin tulisi pyrkiä, ja silti mikään ei riitä. Itse ainakin sorrun jalkapallossa surullisenkin usein ajatusmaailmaan, jossa pitäisi koko ajan tehdä lisää ja paremmin, eikä jo saavutettu tunnu miltään, kun koko ajan pitäisi olla parempi. Sairausko? Ehkä.
Mikä sitten on tarpeeksi? Useimmat jalkapalloilijat masentuvat, kun lopettavat uransa. Mutta miksi? Joskus 1900-luvun loppupuolella jalkapalloa tehtiin vielä aidosti rakkaudesta lajiin ihan ammattilaistasolle asti. Nykyään tästäkin lajista on tehty vain yksi markkina-alue, jossa ihailluimmat pelaajat ovat ne, joilla on mageimmat hiukset tai uusimmat nappikset, eivät ne, jotka tekevät tuntikaupalla duunia ja pelaavat varmaotteisia pelejä illasta, ehkä jopa vuodesta toiseen. Mutta valittavatko nämä likaisen duunin raatajat? Eivät, koska he ovat sopuleita, jotka eivät juosseetkaan mereen. Futareita, joilla ei ole hintalappua kaulassa, vaan tekevät sitä mitä rakastavat koko sydämestään. Sellaisia, jollaiseksi itsekin haluaisin jonakin päivänä tulla.
Elämä tuntuu olevan vaan jatkuvaa kilpailua nykyään. Kaikilla osa-alueilla. Koko ajan pitäisi tehdä lisää, ostaa lisää ja kuluttaa lisää. Ja lopulta vain voittajat muistetaan, niin jalkapallossa kuin elämässäkin. Mutta kuka sitten on voittaja? Se kenellä on eniten rahaa? Eniten mainetta? Vai ehkä sittenkin se jannu, joka nauttii juuri siitä mitä tekee, pyrkii olemaan siinä niin hyvä kuin mahdollista, mutta silti nauttii tekemisestään ja siitä, että on päässyt niinkin pitkälle kuin sillä hetkellä on. Itse en todellakaan ole sellainen ihminen, vaikka siihen joskus pyrinkin. Mutta todella suuri hatunnosto niille, jotka yllä olevat kriteerit täyttävät. Juuri he ovat urheilun ja kaikkien muidenkin elämän osa-alueiden tukipilareita, jotka tekevät sitä perusvarmaa duunia päivästä toiseen, eikä kukaan ylistä, mutta silti he eivät välitä, koska he tekevät sitä rakkaudesta, eivät maineesta ja kunniasta.
Joulun pyhiä kohti aiheeseen niin kovin hyvin sopivan biisin kautta, eli Jessie J:n ja B.o.B:n Price Tagin. Vaikka biisi käsittelee musabisnestä, valitettavan moni kohta täsmää niin moneen muuhunkin alaan. Päivä kerrallaan kohti parempaa huomista. Tai pahempaa. Kuinka vain. Hyvää joulua silti!
Jessie J feat. B.o.B. - Price Tag
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti