Sopuli, joka ei juossutkaan mereen

Joulun alla tuntuu, ettei juuri mikään ole pyhää. Se voittaa, kuka tekee eniten rahaa, eikä hyvästä yrityksestä saa bonuksia. Meille kerrotaan mitä kukin "tarvitsee", mihin kenenkin tulisi pyrkiä, ja silti mikään ei riitä. Itse ainakin sorrun jalkapallossa surullisenkin usein ajatusmaailmaan, jossa pitäisi koko ajan tehdä lisää ja paremmin, eikä jo saavutettu tunnu miltään, kun koko ajan pitäisi olla parempi. Sairausko? Ehkä.

Mikä sitten on tarpeeksi? Useimmat jalkapalloilijat masentuvat, kun lopettavat uransa. Mutta miksi? Joskus 1900-luvun loppupuolella jalkapalloa tehtiin vielä aidosti rakkaudesta lajiin ihan ammattilaistasolle asti. Nykyään tästäkin lajista on tehty vain yksi markkina-alue, jossa ihailluimmat pelaajat ovat ne, joilla on mageimmat hiukset tai uusimmat nappikset, eivät ne, jotka tekevät tuntikaupalla duunia ja pelaavat varmaotteisia pelejä illasta, ehkä jopa vuodesta toiseen. Mutta valittavatko nämä likaisen duunin raatajat? Eivät, koska he ovat sopuleita, jotka eivät juosseetkaan mereen. Futareita, joilla ei ole hintalappua kaulassa, vaan tekevät sitä mitä rakastavat koko sydämestään. Sellaisia, jollaiseksi itsekin haluaisin jonakin päivänä tulla.

Elämä tuntuu olevan vaan jatkuvaa kilpailua nykyään. Kaikilla osa-alueilla. Koko ajan pitäisi tehdä lisää, ostaa lisää ja kuluttaa lisää. Ja lopulta vain voittajat muistetaan, niin jalkapallossa kuin elämässäkin. Mutta kuka sitten on voittaja? Se kenellä on eniten rahaa? Eniten mainetta? Vai ehkä sittenkin se jannu, joka nauttii juuri siitä mitä tekee, pyrkii olemaan siinä niin hyvä kuin mahdollista, mutta silti nauttii tekemisestään ja siitä, että on päässyt niinkin pitkälle kuin sillä hetkellä on. Itse en todellakaan ole sellainen ihminen, vaikka siihen joskus pyrinkin. Mutta todella suuri hatunnosto niille, jotka yllä olevat kriteerit täyttävät. Juuri he ovat urheilun ja kaikkien muidenkin elämän osa-alueiden tukipilareita, jotka tekevät sitä perusvarmaa duunia päivästä toiseen, eikä kukaan ylistä, mutta silti he eivät välitä, koska he tekevät sitä rakkaudesta, eivät maineesta ja kunniasta.

Joulun pyhiä kohti aiheeseen niin kovin hyvin sopivan biisin kautta, eli Jessie J:n ja B.o.B:n Price Tagin. Vaikka biisi käsittelee musabisnestä, valitettavan moni kohta täsmää niin moneen muuhunkin alaan. Päivä kerrallaan kohti parempaa huomista. Tai pahempaa. Kuinka vain. Hyvää joulua silti!

Jessie J feat. B.o.B. - Price Tag

Tuplaviikonloppu nro 2

Täytyy rehellisesti myöntää, että kun eilen illalla treeneissä ilmoitettiin kokoonpanot viikonlopun kahteen peliin ja tuli tieto, että itse olen mukana molemmissa, taisivat ensimmäiset sanat jotka huulilta karkasivat olla kirosanat pois karsittuna suunnilleen "Ei taas..". Sunnuntain jälkeen on yhteensä neljä peliä viikon sisällä, ja samalla noin 18 tuntia treenejä takana, täytyy myöntää että itsellä on vähän väsy. Kun samaan aikaan käynnissä on peruskoulun viimeisen vuoden yksi kovimmista rupeamista, on olo välillä ollut kuin haudasta nousseella.

Paras esimerkki tästä väsymyksestä taisi tulla torstaina koulun kuuluisella tanssiliikuntatunnilla, jossa puolessa välissä humppaa iski niin ilkeät krampit pohkeeseen, että piti hetkeksi lähteä nojailemaan seinään ja venyttämään. Aavistuksen koominen tilanne, mutta kuvastaa ehkä kropan kuntoa tällä hetkellä.

Tänään vietetty vapaailta on omalta osaltani ainakin täysin omistettu levolle ja kropan palauttelulle ja kasailulle, jotta huomenna itsestä saataisiin taas paras mahdollinen irti. Naatiskelun kautta, kuten Savossa sanotaan.

Huomenna vastassa siis Kyykän vuotta nuoremmat, ja sunnuntaina Mukkulan betonille saapuu RiPS. Antero Mertarannan sanoin, "Vaikka tekee kipeää, niin ei haittaa!" Futiksesta nauttien, ja toivoen, että kroppa pysyy mukana.

Viikonloppuja kaikille!

Back In Real Business

Viikonloppuna päästiin tekemään taas sitä, mistä jokainen urheilija oikeasti nauttii, eli kilpailemaan, vaikka vain kahden harjotuspelin muodossa. Lauantaina matkattiin Jokelaan JoKi:n vieraaksi, tai niin ainakin luultiin, mutta loppujen lopuksi taisi vastustajalta löytyä enemmän JäPS:n pelaajia. Oli miten oli, isäntäjoukkue oli lauantaina parempi lukemin 5-1. Kauden ensimmäisen pelin tahmeutta ehkä, vaikka loppua kohti pieniä välähdyksiä oikeasta suunnasta oli.

Sunnuntaina päästiin pelaamaan ensimmäinen peli omalla kotikentällä, tai ainakin yhdellä niistä, kun Mukkulan betoninurmelle saapui NJS. Myös NJS oli parempi, nyt tuloksella 4-1. Kausi on kuitenkin vasta alussa, joten tuloksia on turha liikaa tuijotella. Itsellä alkaa vasta kolmas viikko koko Kyykän organisaatiossa, joten omalta osalta viikonlopun päätavoite oli nauttia pitkästä aikaa pelaamisesta, ja siinä kyllä onnistuin.

Pelillisesti siis vielä on pientä hakemista, varmaankin itse kullakin, mutta kuten sanottua, pelkästään pelaamaan pääseminen ja siitä nauttiminen olivat itselle menneenä viikonloppuna tärkeämpää kuin itse lopputulos. Treenin kautta se tuloskin tulee aikanaan.

Edessä on taas normaali treeniviikko ja siihen päälle viimeiset kokeet syyslukukaudella, ja viikonloppuna taas kaksi peliä. Nauttikaa elämästä!

U2 feat. BB King - When Love Comes to Town

Tää menee niille jotka yksin kulkee

Täytyy myöntää, että ihailen yksilöurheilijoita. Nyt kun on taas viikon verran reenannut joukkueen kanssa, niin voi todeta, että itse en pystyisi vaihtamaan joukkueurhelua pois. Toki yksilöurheilussa on paljon etuja, mutta oma yli-itsekriittisyys tekisi varmaankin melko karmeaa jälkeä, kun tuloksista ainoa kunnia tai vastuu on itsellään. Joukkueessa hävitään yhdessä ja voitetaan yhdessä, ja ennen kaikkea harjoitellaan yhdessä.

Kaikkien koulupaineiden ja marraskuisen melankolian keskellä valoa tuovat joukkueharjoitukset, joissa väkisinkin unohtaa omat huolet ja murheet ainakin puoleksitoista tunniksi kerrallaan. Yksilöurheilussa voisin itse ainakin helposti kuvitella itseni tilanteeseen, jossa pyörittelisin päivän murheita harjoitusten lomassa, ja siinä menisi harjoittelun hyöty ja todennäköisesti kotiin lähtiessä ärsyttäisi vain enemmän kuin tullessa. Joukkueurheilussa ei itselleni tälläisiä tilanteita ole tullut kuin kerran, ja se olikin täysin erilainen tilanne.

Suomi on, kuten Eppu Normaali laulaa, Tuhansien murheellisten laulujen maa, ja marraskuu korostaa sitä ainakin omalla kohdallani vielä enemmän, jos mahdollista. Jalkapallo, kuten niin usein, pitää pään kasassa ja ajatukset oleellisissa asioissa, eli opiskelussa ja treenaamisessa. Rispektit yksilöurheilijoille, ootte te vaan kovaa porukkaa! Mutta kyllä tää joukkueurheilu on se mun juttu.

Niin ja loppuun vielä hyvää virallista miestenpäivää kaikille meille miehille, ja muuten vain miehekkäille!

Mä tiedän et sä snaijaat

Taukoa vielä ahdistavan pitkät kolme päivää jäljellä, mutta koska pakko oli päästä kirjoittelemaan, ajattelin kirjoittaa aiheesta, joka itselleni on erittäin tärkeä niin jalkapalloilevana nuorena, kuin ihmisenä muutenkin. Nimittäin vanhemmista.

Vanhempien ylistämiseen on olemassa niin monia syitä, kuten nyt vaikka se, että ilman heitä minäkään en olisi täällä palloa potkimassa. Tämän suurista suurimman syyn lisäksi vanhemmat myös tukevat kaikessa mitä elämässäsi teet, oikaisevat jos olet kulkemassa vikaan, nostavat ylös vaikka väkisin kun itse et jaksa ja ottavat vastaan sen kaiken kuran, niin konkreettisen kuin verbaalisen.

Jalkapallon pelaaminen ilman vanhempieni tukea, niin rahallista kuin henkistä, ei olisi edes mahdollista, enkä tiedä, olisiko se niin mielekästäkään. Sillä vaikka itselleni hienoa on joukkue ja siinä olevat ihmiset, enkä pärjäisi ilman heitä, ja joukkueen kanssa koetut voitot ja tappiot jättävät elinikäisiä muistoja, ei silti mikään ole parempaa, kuin rankan pelin tai treenin jälkeen viettää laatuaikaa oman perheen kanssa, vaikka sitten vain televisiota katsellen tai seiniä tuijotellen.

Perheen merkitys unohtuu usein varsinkin nuorena, mutta silti mikään mitä elämässä saavutat ei ole mitään, jos sitä ei voi jakaa jonkun kanssa. Ja omista onnistumisista ei kukaan iloitse niin paljon kuin omat vanhemmat, et edes sinä itse.

Joukkueet ja pelikaverit tulee ja menee, mutta on yksi asia joka on ja pysyy, nimittäin oma perhe.

JVG feat. Nopsajalka - Faija

Lomaa pallosta - ei futiksesta

Keskiviikon karsintojen jälkeen otin ns. "omaalomaa" pallotreenistä vähäksi aikaa, eli siis siihen asti kun ensi kauden joukkue on selvillä. Eilen tulleiden tulosten perusteella paikkaa FC Lahti B:stä ei ensi kaudelle tullut, kuten olin jo etukäteen ounastellutkin. Käyttöön otetaan siis "plan B", ja eilen lähtikin sähköpostia FC Kuusysin B-junnujen joukkueenjohtajalle ja vastuuvalmentajalle, jossa kyselin, miten seuranvaihto tulisi hoitaa ja onko se ensinnäkin mahdollista.

Syysloma kuitenkin mennään vielä "vapaana agenttina", kun joukkueenjohdot pitävät lomaa siinä missä muutkin. Itsellä tietysti ensi kauden seura pyörii päässä lähes päivittäin, mutta sekin asia etenee omalla painolla eteenpäin, ja kun halua on pelata, niin uskon, että silloin siihen jossain annetaan mahdollisuuskin. Tällä hetkellä se mahdollisuus näyttäisi olevan FC Kuusysi, mutta kaikki ovet pidetään avoinna aina siihen asti, kun ensimmäiset joukkuereenit ensi kauden joukkueessa on pidetty.

Edessä on jokatapauksessa yksi tähän mennessä kovimmista ja haastavimmista kausista jalkapalloilullisesti, kun vastaan asettuu järjestään isompia, vanhempia ja kokeneempia pelaajia. Valmistautuminen tähän fyysiseen ja henkiseen koettelemukseen on kuitenkin jo aloitettu, ja kuten olen ennenkin maininnut, tarvitsen tavoitteita ja haastetta, jotta tämäkin laji pysyy mielekkäänä. Ja sitä on varmasti ensi kaudella tulossa, oli seura sitten mikä tahansa.

Syysloma tulee kuitenkin todella hyvään saumaan, niin jalkapalloilullisesti kuin koulun ja kaiken muunkin kannalta. Voimat alkoivat kieltämättä viimeisillä viikoilla olemaan hieman lopussa, ja viikon loma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden akkujen lataamiseen. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin ensi viikolla lomaileva muistaa ottaa aikaa itselleen, rentoutumiseen ja läheisten kanssa ajan viettämiseen. Se on kuitenkin kaikista tärkeintä. Hyvää syyslomaa!

Kun kaikki kaunis katoaa

Nyt siis toinen viikko ns. "yksilöurheilijana" menossa, ja pikku hiljaa tästä alkaa löytämään jo hyviäkin puolia.

Omaa joukkuetta on edelleen massiivinen ikävä, ja päivät ovat tuntuneet oudoilta ilman niitä tuttuja naamoja. Kuitenkin eräs ystävä lähetti minulle viime torstai-iltana kuvan, jonka teksti noin karkeasti suomennettuna kuuluu seuraavasti: "Joskus hyvät asiat hajoavat, jotta paremmat asiat voivat pudota yhteen."

Kyseinen teksti antoi valtavasti voimaa, teksti sopii niin kovin moneen tilanteeseen elämässä, mutta myös vallitsevaan joukkuehapuiluun. Jos kyseinen henkilö lukee tätä, niin kiitos, autoit enemmän kuin uskotkaan.

Mutta tosiaan, hyviäkin puolia vallitsevasta tilanteesta on. Treeniaikataulut ja -sisällöt saa suunnitella itse, mistä olen pitänyt todella paljon. Aikaa on löytynyt paljon myös muulle elämälle, kun treenata on saanut oman elämänrytmin mukaan, mikä on ollut todella piristävää. Tiedä mistä sekin johtuu, mutta pikku hiljaa elämässä alkaa arvostamaan monia muitakin asioita kuin jalkapalloa, vaikkei jalkapallon arvostaminen kuitenkaan ole vähentynyt yhtään.

Kaiken myllerryksen keskellä, olen vähän väliä palauttanut mieleeni kaksi asiaa. Toinen on tuon aiemmin mainitun kuvan teksti, ja toinen on entisen valmentajani sanat, jotka hän lausui eräänä sunnuntai-iltapäivänä Mukkulan tekonurmella käydessämme läpi silloin vallitsevia olosuhteita, jotka eivät olleet erityisen kehuttavat. Hänen sanansa menivät kutakuinkin näin: "Niin...kaikesta huolimatta, jalkapallo on kuitenkin ehkä maailman hauskin vähäpätöinen asia, eikä sitä tule ottaa liian vakavasti, ja siinä on keskityttävä olennaiseen." Tätä seurasi kysymys, että tiedänkö mikä sitten on olennaista. Vastaus tähän oli yksinkertainen: "Pelaa jalkapalloa." Minulle tämä "oivallus" merkitsi suunnattomasti, ja sen olen yrittänyt muistaa arjen keskellä. Älä murehdi, pelaa futista. Tee sitä mitä rakastat.

Elämää yksilöurheilijana

Viime sunnuntaina FC Reipas P98 pelasi historiansa viimeisen ottelun FC Kuusysiä vastaan. Vaikka ottelu päättyi Kuusysin 4-0-voittoon, meinasi itselläni ainakin ottelun jälkeen vierähtää kyynel silmäkulmasta jostain aivan muusta syystä kuin tappion tuoman pettymyksen myötä. Liian monta hienoa vuotta yhdessä, monta pelireissua, turnausta ja kaikkea hienoa ja ei niin hienoa. Nyt se kaikki on ohi.

Mielessä herää pieni kysymys: mitä nyt? Ensi keskiviikkona järjestettävät FC Lahden B.n karsinnat ovat olleet syksyn päätavoite jo pitkän aikaa, ennen kaikkea oman tason mittarina. Mutta kun keskiviikon karsinnat ovat ohi, niin sen jälkeen onkin pelkkää tyhjää. Ei minkäänlaista ajatusta tulevasta, ei mitään tavoitetta, paitsi tietenkin itsensä kehittäminen jalkapalloilijana ja ihmisenä.

Itse ainakin kuulun ihmisryhmään, joka tarvitsee jotain mitä odottaa, jotain mihin valmistautua ja jotain minkä eteen tehdä töitä. Karsintojen jälkeen tälläistä ei ole, ja se tuntuu aavistuksen oudolta.

Sunnuntain jälkeen olen elänyt siis ns. "yksilöjalkapalloilijana". Varsinainen joukkue on kadonnut ympäriltä, vaikka toki ystävät ovat tallella, mutta joukkuetta ei ole. Treeniohjelmat on tehtävä itse, tosin sitäkin olen tehnyt jo viimeisen kuukauden, mutta silti nyt se tuntuu aivan liian oudolta. Kai se vain todistaa, että olen syntynyt joukkueurheilua varten.

Kaikesta huolimatta luotan, että syksy tuo vastauksia moneen asiaan jalkapalloon liittyen, ja että tavoitteita ja päämääriä löytyy, heti kun yksilöurheilu vaihtuu taas joukkueurheiluun. Missä ja milloin, se on vielä arvoitus.

Syksyn tuoksua ilmassa

Lämpötilat painuvat uhkaavasti syksyisiä lukemia, ja samalla jalkapallokausi lähenee uhkaavasti loppuaan. Edessä on ehkä suurin kaudenvaihde tähänastisella jalkapalloilijan uralla, edessä on siirtyminen B-junnuihin. Rakas P98-jengi siis "haudataan" historiankirjoihin, mikä on kieltämättä hieman haikea ajatus. Yli 10 vuoden ajan on samojen jätkien kanssa pelattu, matkustettu, naurettu, itketty, huudettu ja vaikka mitä muuta. Koko joukkue on kuin toinen perhe, josta luopuminen tuntuu todella haikealta. Uutta ei kuitenkaan voi saavuttaa, jos ei vanhaa jätä taakseen. Joukkue ehkä hajoaa, mutta monet ystävyyssuhteet varmasti säilyvät vielä pitkään.

Lokakuun puolivälissä edessä on siis FC Lahden B-junioreiden yhdistelmäjoukkueen karsinnat, joihin omaa tasoa lähdetään mittaamaan oman jengin jätkien lisäksi myös Reippaan -97 ikäluokan ja Kyykän -98 ja -97 ikäluokkien pelaajien kanssa. Koko syksy on sitä varten treenattu, ja hauska on nähdä mihin taso riittää. YJ:hin yltäminen on lähinnä unelma, mutta silti oman tason testaaminen on aina hyödyllistä tulevaisuutta varten.

Ennen YJ-karsintoja pelataan kuitenkin omalta osalta peruskoulun puolella viimeiset koulujenväliset futiskisat huomenna Kisapuistossa. Kaksikon Mäkinen-Jokelainen kanssa kisoja on spekuloitu jo useampi viikko, ja huomenna vihdoinkin mennään! Hyvä sekoitus pelaajia on Yhteiskoululla mukana, ja kun vihreävalkoinen paita puetaan päälle, menestystä odotetaan aina.

Syksyn tullessa jalkapallorintamalla on siis suuria muutoksia edessä, mutta sitähän tämä elämä on. Pistetään loppuun vielä Lahden Yhteiskoulun vuoden 2013 futisjoukkueen "virallinen" kisabiisi, Ismo Leikolan Mitä jos me silti voitetaan. Hyvää syksyä kaikille!

Ismo Leikola - Mitä jos me silti voitetaan

Mahdollisuuksien syksy

Uusia mahdollisuuksia aukeaa jatkuvasti. Aina niitä ei edes huomaa, mutta tänä syksynä, lyhyen ajan sisällä uusia mahdollisuuksia, varsinkin jalkapalloon liittyen.

Viime tiistaiyönä Team Finland -niminen ryhmä saapui viikon mittaiselta leiriltä Ateenasta, jossa 20 pelaajaa ympäri Suomea treenasi ja pelasi kolme peliä paikallisia jengejä vastaan. Peleistä saldona oli kaks voittoa ja yksi tappio, ei siis yhtään huonommin.

Omasta reissusta jäi käteen hyvää kokemusta kovatasoisten pelaajien rinnalla pelaamisesta ja nopeatempoisesta pelitavasta. Peliaikaa tuli enemmän kuin etukäteen uskalsin odottaa, kaikin puolin siis onnistunut reissu!

Myöhemmin samalla viikolla, tarkemmin sanottuna eilen, joukkueenjohtajana kertoi mahdollisuudesta pelata ja harjoitella Reippaan B1:sen kanssa loppusyksy. Kyseessä on varmasti iso muutos, kun vastaan ei tulekkaan enää järjestään pienempää, vaan isompaa, vanhempaa ja fyysisempää futaria. Hieno mahdollisuus silti, ja varmasti samalla ainutlaatuinen! B:n pelit ovat myös hyvää harjoitusta ensi kuun FC Lahti YJ:n karsintoihin, jossa on tarjolla taas yksi mahdollisuus. Mahdollisuus pelata hyvätasoista futista kovatasoisessa porukassa, ja näyttää omat taitonsa ja kykynsä.

Ennen karsintoja on kuitenkin edessä vielä paljon duunia, jotta voi saavuttaa tuloksia. Syksy alkaa taas, ja edessä on ehkä junnuvuosien isoin syksy.

Chris Tomlin - Our God

Amatöörimäistä puuhastelua

Seuraavan tekstin ajan aion puhua suuni puhtaaksi niin kovin rakkaan joukkueeni nykytilasta. Haters gonna hate, mutta tästä sen nyt kuitenkin lähtee.

Kuten monet tietävät, joukkueen vastuuvalmentaja sai potkut jouduttuaan erimielisyyksiin seurajohdon kanssa aiemmin tänä kesänä, joka johti kahden uuden valmentajan tuomista joukkueen viimeiselle kuudelle kuukaudelle. Koko asetelma kuulosti jo etukäteen omasta mielestäni naurettavalta, vaikka monet olivatkin alkuun varsin onnellisia joskus varsin suorasanaisen ex-valmentajamme lähdöstä. Itse en koskaan kuulunut tähän ryhmään, ja uskallan väittää, että nyt muutamaa kuukautta myöhemmin entistä harvempi kuuluu.

Suurin ongelma joukkueen pyörittämisessä on se, että pelaajien elämästä yritetään tehdä mahdollisimman "kivaa". Mielestäni jalkapallon ei edes kuulu aina olla kivaa, koko lajin hienous tulee siitä että välillä reeneihin lähtö ei voisi vähempää kiinnostaa ja koko laji ottaa niin paljon päähän, että lopettaminen tuntuu jopa järkevältä ajatukselta. Mutta ilman näitä tunteita ei myöskään tule sitä palavaa intoa ja halua elää pallon kanssa, olla yhtä sen kanssa ja tehdä koko elämä joskus jalkapallon ehdoilla.

Tämä mukavuuden hakeminen joukkueeseen, niin hieno ajatus kun se onkin, on kuitenkin johtanut siihen, että harjoittelun taso ja intensiivisyys on laskenut alemmas kuin vuosiin. Harjoituksissa pelleillään, pelejä hävitään, harjoitteet eivät kehitä ja niitä on liian vähän, mutta silti ne, jotka joukkueesta ovat vastuussa, hokevat kuinka hyvää duunia kaikki tekevät. Mutta kun eivät tee, ja jokainen pelaaja tietää sen kyllä.

Omalla kohdallani vain muutama viikko sitten olin lähes varma, että lopetan jalkapallon tämän syksyn jälkeen, mutta sitten yksi 15 minuutin puhelu entisen valmentajani kanssa sai motivaation taas sille tasolle jolla sen kuuluu olla, kun kilpajuoksu kohti B-junnupaikkoja alkaa.

Tämä motivaation totaalinen katoaminen johtui vain ja ainoastaan siitä, että joukkueharjoituksia on aivan liian vähän, ja niiden sisältö (anteeksi kielenkäyttöni) on aivan karmeaa paskaa. En syytä ketään henkilökohtaisesti, oma motivaatio on oma asia, mutta tämä joukkue ja nämä loput kuukaudet on nyt menetetty, jokainen pärjätköön omillaan ja löytäköön oman tiensä ja tapansa taistella B-junnupaikoista, jos edes aikoo niistä taistella.

Tsemppiä syksyyn, kaikille tasapuolisesti. Piste, loppu ja aamen.

The Last Push

Viimeinen sarjakierros on siis ovella, ja vielä kerran tämä niin rakkaaksi tullut joukkue, perhe, kasataan parhaaseen kuntoon ja pistetään taistelemaan jokaisesta pisteestä, joka syyskierroksella on tarjolla. Helpolla niitä pisteitä ei tule, se todistettiin jo keväällä, mutta kaikki mitä on otettavissa, otetaan.

Oma kesä ei jalkapallon osalta ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sen olen tässä ymmärtänyt. Ripari, valmentajan vaihtuminen, vähentynyt joukkueharjoittelun määrä ja pienempi omatoimisten määrä ovat johtaneet siihen, että sitä "rytmiä", jonka jokainen futari tarvitsee ja joka jokaisella pelistä nauttivalla ja siinä onnistuvalla on tietääkseni ollut, ei ole löytynyt. Eikä se enää ennen sarjan alkua löydykkään, mikä kieltämättä on harmi, mutta tarkoittaa samalla sitä, että syksyn absoluuttinen päätavoite on YJ:n karsinnat.

Vaikka fakta on se, että FC Lahden B:hen on äärimmäisen vaikeaa päästä varsinkin, kun tänä syksynä runko rakennetaan lähinnä 97:sta, niin silti olisi hienoa, jos voisi karsintojen päätteeksi todeta olleensa kauden kovimmassa kunnossa ja antaneensa kaiken mitä kyseiseen lajiin liittyen osaa.

Pian se on edessä, viimeinen puristus, FCR P98:sien viimeinen sarjakierros. Better sit back and enjoy, gonna be one hell of a ride!

Kolme viikkoa "viimeiseen" sarjakauteen

Kolmen viikon päästä aloitetaan siis FC Reipas Pojat-98 -nimisen joukkueen viimeinen piirisarja kierros. Sarja aloitetaan pelillä HIFK:ta vastaan ja lopetetaan pelillä Kyykkää vastaan.

Aavistuksen haikeilla mielin odotellaan tätä sarjakierrosta, mutta toisaalta enää kun ei pelata varsinaisesti noususta tai putoamisesta, niin peli on ehkä hieman vapautuneempaa, ja sitä kautta toivottavasti tuloksetkin paranevat.

Ennen sarjaa kuitenkin harjoitellaan tiiviisti lähes joka päivä seuraavan kahden viikon ajan, jotta kunto ja peli olisivat maksimikuosissa kun tuomari ensimmäisen kerran viheltää pilliinsä sarjakierroksen alkamisen merkiksi.

Aina se vain on sama tunne ennen sarjaa. Alkais jo! Sitä odotellessa...

Immanuel feat. Tommi Ahonen - Surffaan

Kun mikään ei paranna

Ensimmäistä kertaa koko "jalkapallourani" aikana tällä viikolla olen todennut, ettei reenaaminen aina auta huonojen fiilisten poistamiseen. Se on harvinaista, ja samalla pelottavaa. Yleensä jalkapallo ja reenaaminen on se, mihin pakenee kun muussa elämässä kaikki kaatuu niskaan. Nyt edes lenkkien juokseminen ja pallon kanssa touhuaminen ei ole saanut ajatuksia off-asentoon, päinvastoin, välillä on tuntunut että reenatessa kaikki tuntuu vain pahemmalta ja muu joukkue on saanut melkoista kuraa niskaansa parin viime päivän aikana, anteeksi siitä.

Samalla on ensimmäistä kertaa joutunut miettimään muita vaihtoehtoja ajatusten siirtämiseksi toisaalle. Ystävät ovat tässä asiassa nousseet mittaamattoman suureen rooliin, ja onneksi niitä oikeita ystäviä on tarpeeksi. Ilman niitä tämäkin elämänvaihe olisi varmasti vielä raskaampi kuin se nyt on.

Jalkapallo on silti edelleen osa normaalia päivärytmiä. Huomenna pelataan harjoituspeli Ilvestä vastaan, torstaina Reippaan 99:jä vastaan ja perjantaina PeKa:a vastaan. Päivä kerrallaa kohti parempaa huomista.

Kokkola City

Keskiviikkona lähdetään P98-joukkueen viimeiselle yhteiselle turnausmatkalle Kokkola Cupiin, johon on myös asetettu varsin korkeat odotukset pelillisesti, Lahti Soccerin voitolle halutaan jatkoa. Tavoite on silti myös realistinen kun ottaa huomioon turnauksen muut joukkueet ja Lahti Soccerissa nähdyt peliesitykset. Takki auki Kokkolaan kuitenkaan ei ole asiaa, ja yhtäkään vastustajaa ei sovi aliarvioida, tai noutaja tulee hyvin pian.

Pari valmistavaa harjoitusta ja paikkojen herkistelyä, rentoa oleilua ja fiiliksen hakemista, näillä eväillä alkuviikko ennen keskiviikon matkustuspäivää ja torstaina starttaavia pelejä. Mukavaa on pitkästä aikaa päästä täyspitkä turnee pelaamaan, ja olosuhteet ja kroppa ainakin ovat lähellä täydellistä kuntoa.

Biisiksi tähän loppuun ajattelin täräyttää Katajaisen Kansan Ei Luojasta Voi Erottaa. Siitä vaan fiilistelemään!

Katajainen Kansa - Ei Luojasta Voi Erottaa

Turnausvoitto, kesäloma ja Kokkola

Siinäpä ne tärkeimmät jalkapallon saralla. Viimeisestä pelaajana käydystä Lahti Soccerista irtosi joukkueelle hieno turnausvoitto, josta siirryttiin kahden viikon kesälomalle ennen lähtöä Kokkola Cupiin. Omalla kohdalla "loma", tarkoittaa lähinnä omatoimireenaamista ja kunnon kohottamista, kun kesäkuussa tuli jo pari viikkoa lomailtua riparin ja juhannusmökkeilyn merkeissä. Nyt on siis oiva aika harjoitella, sää on kuin se kuuluisa morsian, ihmiset hymyilee ja jalkapallokentät kukoistaa. Kuka tähän mitää lomaa tarvitsee? ;)

Ripari ja konfirmaatio tuli siis käytyä, ja todella hienoja kokemuksia olivat molemmat, ja riparilta irtosi paljon uusia, varmasti elinikäisiä ystäviä. Yläkertaan kiitos siitä. Kiitos myös vielä kerran kaikille Reissuripari 2013 -leirillä olleille, olitte mahtava porukka ja kaikista parasta on, ettei se yhteinen ajanvietto tähän lopu!

Näillä eväillä siis heinäkuun kimppuun. Nauttikaa kaikki kesästä älkääkä hölmöilkö! Loppuun biisi lahtelaiselta Petrus Ahoselta, jonka musiikkiin rakastuin oman riparini aikana. Kuunnelkaa sanoja ihmiset!

Petrus Ahonen - Etsikää

Valta vaihtuu, kuka kärsii?

Viikon aloitti uutinen päävalmentajan saamista potkuista, jotka ilmeisesti johtuivat seurajohdon kanssa syntyineistä erimielisyyksistä. Pelaajille uutinen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, kesken sarjan ja juuri kesän kynnyksellä.

Toki jalkapallo on kuin muukin elämä, porukka ympärillä vaihtuu ja niin vaihtuvat valmentajatkin, mutta aika valmentajanvaihdolle oli kyllä vähintäänkin erikoinen. Ja samalla uusi tilanne ja siihen liittyvä sählinki ja säätäminen sekoittavat koko joukkuetta, etenkin pelaajia. Uusi valmentaja tuo mukanaan uuden pelitavan, johon pelaajien täytyy sopeutua, ja muutenkin kuviot muuttuvat valmentajan myötä.

Tietenkään en sano sitä, että uusissa kuvioissa olisi mitään vikaa, mutta aina niihin totuttelussa menee oma aikansa. Omalla kohdalla treenaamisen muutenkin katkaisee ripari ja juhannus, jonka jälkeen kun heinäkuussa palataan rinkiin, ovat asiat ja kuviot jo asettuneet uomiinsa, ja päästään taas keskittymään siihen, mikä me pelaajat parhaiten osataan, eli jalkapallon pelaamiseen!

Reissupelien kaksi puolta

Kahden vuorokauden aikana todella nähtiin kaksi aivan erilaista reissupeliä, kun lauantaina matkustettiin Helsinkiin Viikinkien vieraaksi, ja maanantaina Klaukkalaan NJS:n kotiluolaan.

Lauantain vastus tiedettiin ennaltakin sarjan kärkiporukkoihin lukeutuvaksi, mutta silti joukkueen vireystila ennen ottelua antoi odottaa pisteitä. Ottelun alettua todellisuus kuitenkin oli jotain aivan muuta, ja joukkueiden välillä oli valtava tasoero, etenkin fyysisen pelin suhteen. Lopputuloksena tylyt 7-0-lukemat kotijoukkueen eduksi. Ei paljon positiivista sanottavaa tuosta pelistä.

Onneksi jo maanantaina oli mahdollisuus pestä kasvot NJS:ää vastaan Klaukkalassa. Teemana oli fiiliksen ja fyysisen pelin parantaminen lauantaista. Ottelun alussa se onnistuikin hyvin, ja NJS:n pallonhallinnasta huolimatta homma pysyi suhteellisen hyvin hallinnassa, ja toisen puoliajan alussa Väpän veto upposi maaliin ja Reipas siirtyi johtoon. NJS kuitenkin tasoitti vain kymmenisen minuuttia myöhemmin, ja jatkoi maalin jälkeen taas ottelun hallintaa, luoden ajoittain todella vaarallisiakin maalintekotilanteita. Reippaan maalilla ysiyseistä pikahälytyksellä mukaan lähtenyt Janne kuitenkin kesti loistavasti NJS:n vyörytyksen.

Ottelu näytti jo päättyvän pistejakoon, kun jo lisäajan puolella Tinon röyhkeys boxin ulkopuolella palkittiin ja hieman onnekkaidenkin pomppujen jälkeen pallo löysi tiensä NJS:n verkkoon. Viime hetken maalilla siis kevään ensimmäiset vieraspisteet mukaan.

Hieman kevyemmän viikon jälkeen ensi tiistaina Pajulahdessa vastaan asettuu sarjakärki FC Espoo, jolta todellakaan ei irtoa pistettäkään helposti. Silti espoolaisiakin lähdetään haastamaan kuten kaikkia muitakin sarjan joukkueita, ja yritetää horjuttaa sarjakärjen peliä parhaan mukaan.

Loppuun biisi, joka on kaikille FC Reippaan P98:n kopissa aikaa viettäneille tullut varsin tutuksi.

Nickelback - When We Stand Together

Kotipeleissä ei pistemenetyksiä

Kevään Aluesarjan ekat kotipelit pelattiin tossa menneellä viikolla, ja tuloksellisesti ainakin erittäin onnistuneet kaksi kotipeliä saatiinkiin pelattua.

Torstaina Mukkulassa vastaan asettui GrIFK, jolta vielä viime kaudella tuli melko selkein lukemin takkiin. Nyt vierasjoukkue oli kuitenkin selvästi heikommin valmistautunut ja lähti selvästi aavistuksen takki auki peliin, mikä näkyi noin 15 minuutin pelin jälkeen, kun Reipas siirtyi 1-0-johtoon. Ensimmäisen puoliajan loppu mentiin kieltämättä Granin painostaessa, mutta puollustus piti ja tauolle mentiin 1-0-tilanteessa.

Toisella jaksolla GrIFK:n fysiikka ja usko omaan tekemiseen selkeästi alkoi hiipua, ja kotijoukkue rankaisi tästä välittömästi, kuten Aluesarjassa pitääkin. Lopputulos tylyt 5-0 Reippaalle, ja pisteet jäivät Lahteen. Peli oli kaikinpuolin hyvää, vaikka pientä hienosäätöä aina löytyykin, tosin vastustajan pelikään ei ollut aivan parhaalla mallilla.

Lauantaina jatkettiin kotiotteluiden putkea Kisapuistossa, jonne vieraaksi saapui HPS. Etukäteen tiedossa oli tasainen ottelu, ja se myös saatiin.

Pelin alussa kummallakin oli omat tilanteet, mutta viimeistely ontui ja toisaalta maalivahdit kummassakin päädyssä esittivät muutaman hyvän torjunnan. Vähän ennen taukoa Reipas kuitenkin onnistui Samin maalilla siirtymään 1-0-johtoon, josta siirryttiin myös puoliajalle.

Toisella jaksolla tavoitteena oli vain johdon puollustaminen, eikä kunnon hyökkäyksiä HPS:n päähän juuri nähty. HPS sen sijaan rynnisti Halidin vartioimaa maalia kohti taukoamatta, mutta puollustus, ja etenkin Halid, kestivät HPS:n tasoitusyritykset loppuun asti ja pisteet jäivät taas Suomen Chicagoon, nostaen Reippaan samalla kuuteen pisteeseen kolmen ottelun jälkeen, ja väliaikaisesti sarjan kolmanneksi heti Viikinkien ja FC Espoon kantaan.

Näistä tuloksista on hyvä jatkaa, vaikka lauantain pelissä oli taktisesti vielä paljon parannettavaa verrattuna esimerkiksi torstain GrIFK-peliin. Ensi lauantaina suunnataan Helsinkiin kovatasoisen FC Viikingin vieraaksi. Puollustuksen kautta voittoon lienee tuon ottelun teemana...

Sarja-avauksessa parantamisen varaa

Viime sunnuntaina Reippaan minibussi suuntasi vihdoin kohti Söderkullan tekonurmea ja sarja-avausta SibboV:n ja 4U:n YJ:tä vastaan. Odotukset olivat kovat, vaikka tiedossa oli, ettei sarjassa yksikään piste irtoa helpolla.

Ottelun alku oli Reippaan kannalta enemmän kuin lupaava, paketti pysyi hyvin kasassa ja muutama vaarallinen hyökkäyskin saatiin aikaan. Yrittäminen palkittiin, kun noin puolen tunnin kohdalla Santtu vei hyökkäyksen röyhkeästi loppuun asti ja viimeisteli sarjan avausmaalin.

Puoliajalle pyrittiin pääsemään Reippaan johdossa, mutta kotijoukkue esitti eriävän mielipiteen ja viimeisteli peräti kaksi maalia ennen puoliaikaa, tilanne ensimmäisen jakson jälkeen siis 2-1.

Toiselle puoliajalle Reipas lähti hakemaan tasoitusmaalia, mutta myös pyrki pitämään kotijoukkueen kaukana omasta maalista. SibboV/4U YJ kuitenkin teki boksin sisällä käydyn vääntämisen jälkeen tilanteen jo 3-1:een.

Reipas kuitenkin jatkoi vimmatusti painamista kohti kotijoukkueen maalia, ja viimein kärkeen vaihdettu Tino saikin chipattua pallon verkkoon ja kavensi tilanteen 3-2:een.

Lopussa Reipas haki maalia kahden kärjen voimin, mutta sekään ei tuottanut tulosta, ja sarja-avaus päättyi 3-2-vierastappioon. Tulos ei siis ollut täysin optimaalinen, mutta kuitenkin kohtuullinen uudella sarjatasolla.

Pian on tappio kuitenkin nollattava, sillä kuluvalla viikolla pelataan peräti kaksi kotipeliä, torstaina Grania vastaan ja lauantaina HPS saapuu Kisapuistoon raitapaitojen vieraaksi. Kotiotteluista lähdetään hakemaan niitä avauspisteitä!

Fiiliksiä Turkista

Turkin reissu on siis tehty, ja paluu vähän viileämpään Suomeen ja normaaliarkeen on käynnissä. Pienoista sopeutumista vaatii jälleen tähän Pohjolan ilmastoon Turkin helteiden jälkeen.

Hieno kokemus kaikenkaikkiaan tuo Turkin reissu todellakin oli, olosuhteet olivat huikeat ja järjestelyt toimivat koko matkan. Vaikka paikallisjengiltä tulikin 4-1 pataan, koko reissusta jäi hyvä maku varmasti koko joukkueelle.

Treenattukkin on viimeisen viikon aikana ehditty kiitettävän paljon, ja ensi viikko vielä hiotaan kuvioita ja kerran siirtynyt sarja-avaus on vihdoin edessä viikon päästä sunnuntaina, kun Reippaan minibussi suuntaa kohti Sipoota, jossa sarja avataan Sibboa vastaan.

Loppuun vielä muutama fiilistelykuva Turkista:

Kun kiitorata aukeaa

Huomenna suunnataan sitten vihdoinkin kohti Turkkia ja Kusadasin kaupunkia. Viiden päivän reissu pitää sisällään tietysti paljon reeniä ja mahdollisesti ainakin yhden pelinkin, paljon yhdessäoloa ja joukkuehengen luomista ja toivottavasti myös paljon auringonpaistetta ja lämpöä.

Itsellä ainakin matkakuume alkaa olemaan jo sellaista 39.6:den luokkaa, eli aletaan liikkumaan jo vaarallisilla vesillä. Huomenna onneksi siihen kuumeeseen saa lääkettä ja Suomi jää taakse muutamaksi päiväksi. Tunnetusti sitä osaa kotimaatakin taas arvostaa aivan uudella tavalla kun välillä käy vähän katselemassa muun maailman menoa.

Viikon päästä perjantaina sitten palataan taas arkeen, niin koulun, kodin kuin jalkapallonkin osalta. Sarja lähestyy, mutta nyt tämä poika lähtee naatiskelemaan, kuten Kuopiossa tavataan sanoa. Loppuun vielä pitkästä aikaa kiva kipale viikonlopun kunniaksi.

Nina Simone - Feeling Good

Kymmenen yötä Turkkiin on

Lauantaina 13. huhtikuuta suunnataan siis Helsinki-Vantaalta kohti Kusadasia (korjatkaa joku oikeinkirjoitus jos osaatte). Jokatapauksessa siis Turkki on maa johon suunnataan, ja lämpöä on odotettavissa, mitä noita sääennustuksia täällä loskassa on ihaillut.

Paljon on treenaamista myös, niin koto-Suomessa kuin Turkin maallakin, sillä kun Turkista kotiudutaan 18. huhtikuuta, on jo sunnuntaina 21. päivä näillä näkymin edessä ensimmäinen Aluesarjan ottelu Grankulla IFK:ta vastaan Mukkulan tekonurmella.

Sarjan alkaminen tarkoittaa AINA sitä, että kevät on tulossa, mutta toivottavasti kevättä on jatkossa ilmassa myös säiden puolesta, ettei niistä lämpimistä säistä tarvitse pelkästään Turkista nauttia. Pitkä talvi alkaa olemaan takana, ja kuntokaudesta siirrytään vihdoin nauttimaan reenaamisen hedelmistä sarjapeleissä.

Lauantaina pelataan Mäntsälässä vielä viimeinen harjoituspeli Suomen maaperällä KuPS:ia vastaan, ja sitten katseet kohti Turkin lämpöä, ja tietysti sitä sarja-avausta.

KEVÄISTÄ JA JALKAPALLON TÄYTEISTÄ HUHTIKUUTA KAIKILLE!

Tuplaviikonloput

Eli ensimmäinen kahden pelin viikonloppu on nyt takana, saldona yksi voitto ja yksi tappio. Viikonloppu alkoi suhteellisen hyvällä pelillä Klaukkalassa NJS:an vieraana, josta kotiin tuotavana oli tyydyttävä 2-1-vierasvoitto. Sunnuntaina Pajulahden halliin saapui vieraaksi HJS, jolta alkukaudesta haettiin makea 3-2-voitto. Nyt kuitenkin heikompi pallollinen peli ja edellisen päivän rasitukset jaloissa veivät voiton Hämeenlinnaan, huolimatta toisen jakson upeasta noususta 4-1-tappioasemasta 4-3-tappioon.

Koko viikonlopun tavoitteena oli löytää kentälle taisteleva Viirupaitaryhmä, joka antaa kaikkensa joukkueen eteen, ja valmentajan mielestä tämä löydettiin suhteellisen hyvin viikonlopun aikana, ja itse yhdyn kyllä tähän mielipiteeseen.

Ensi viikonloppuna ohjelmassa olisi koko viikonlopun mittainen harjoitusleiri Vierumäellä, ja taas myöskin kaksi harkkapeliä. Perjantaina viime viikonlopun avausvastustaja NJS saapuu Pajulahteen ja lauantaina Vierumäelle vieraaksi saadaan TPV. Hyviä pelejä siis tiedossa, jotka valmistavat joukkuetta kohti sarjan alkua, koska siellähän ne kaikkien, niin pelaajien, valmentajien, toimihenkilöiden kuin vanhempienkin tähtäimet ovat, ovathan?

"Talviloma" takana

Eli tuli tässä vieteltyä sellainen neljän päivän loma jalkapalloilusta, eikä tehnyt yhtään huonoa. Alkuun pelkäsin, että hulluus iskee jo toisen vapaaillan kohdalla, mutta tällä kertaa siitä, että sai istua sohvalla ja pelata FIFA:a ja käydä kävelemässä jos siltä tuntui, osasi jopa nauttia. Kun kaiken levon päälle vielä pääsi eilen urheiluhierojan käsittelyyn niin taas on kroppa siinä kunnossa, että fysiikkareeniä on järkevää jatkaa ja siitä on jopa jotain hyötyä.

Väsymys ennen "lomaa" alkoi koko joukkueella olla jo sitä luokkaa, että maanantain reenit menivät aikalailla hukkaan, ihan vain väsymyksen takia. Toivottavasti pienen tauon aikana kaikki muutkin ovat saaneet levätä ja ovat vähintään yhtä virkeitä ja valmiina reenaamaan kuin meikäläinen.

Vielä olisi viimeinen ilta lepäilyä ja perjantai-illan viettelyä perheen kanssa, ennen kuin huomenna aamulla auton nokka suunnataan kohti Ahtialaa, ja jo miltei unholaan painuneita lihaskuntoreenejä. Siitä se taas lähtee...ja matka kohti Kyykän kohtaamista alkaa.

Onnistunut Hämeenlinnan reissu

Eli rankan fyysiikkareenin lomassa matkattiin lauantai-illan kunniaksi Hämeenlinnaan, Pullerin halliin HJS:n vieraaksi. Se oli tiedossa että kunto on aivan varmasti kovempi kuin vastustajalla, ja sitä myös käytettiin hyväksi pelisuunnitelmassa.

Pelin alku oli pienoista Reippaan hallintaa, mutta myös kotijoukkue pääsi hiljalleen mukaan peliin. Ensimmäinen puoliaika oli kuitenkin maaliton, vaikka paikkoja maalintekoon oli varsinkin viirupaidoilla.

Toisella puoliajalla ainoat tavoitteet olivat jatkaa kovaa prässäämistä ja saada se kaivattu maali. Ja sehän saatiin, allekirjoittaneen komeasti epäonnistuneen läpiajon riparista Santtu iski Reippaan 0-1-johtoon.

Vierasjoukkue sai maalista selkeästi lisää puhtia ja samalla HJS:n pasmat alkoivat seota. Parin helpon HJS-virheen seurauksena bloginpitäjä itse pääsi tuikkaamaan ensin nollakulmasta tilanteeksi 0-2, ja hetkeä myöhemmin Hande lisäsi komean kuvion päätteksi lukemiksi 0-3 vierailijoiden hyväksi. Kotijoukkue ei kuitenkaan ollut vielä luovuttanut.

5 minuuttia ennen loppua kaikki näytti hyvältä Reippaan osalta, kunnes kotijoukkue sai rangaistuspotkun, melko ansaitusti tosin, ja kavensi tilanteeksi 1-3. Hetkeä myöhemmin HJS sai jo illan toisen rankkarinsa boksin sisällä tapahtuneen käsivirheen jälkeen, ja kavensi tilanetta ennestää muutaessaan tilanteeksi 2-3.

Enempää takaiskuja ei viirupaitojen selän taakse kuitenkaan isketty (onneksi), ja kauden ensimmäinen reissupeli antoi kotiinvietäväksi mukavan tuloksen, niin lopputuloksen kuin pelillisten asioiden valossa. Tästä on hyvä jatkaa reenaamista ja etenemistä kohti ensi lauantaita, jolloin Mukkulaan saapuu viime syksyn sarjasta tuttu JäPS.

Liipola Touria ja "yöreenejä"

Siinäpä se on tämän viikon ohjelma aikalailla onkin. Tänään Liipolaan juoksemaan, huomenna Mukkulaan tekemään pallon kanssa töitä ja rääkkäämään keskikroppaa lihaskunnoilla, perjantaina Orimattilaan täysin järjettömään aikaan, klo 21-22.30. Ja paremmaks vain muuttuu, näiden "yöreenien" jälkeen seuraavana aamuna Ahtialan koulu kutsuu jo klo 9.30, ja illalla suunnattaan bussin nokka kohti Hämeenlinnaa ja Pullerin hallia, jossa vastaan asettuu kauden ensimmäisessä reissupelissä HJS.

Ilman kyseistä reissupeliä muuta viikon ohjelmaa tuskin jaksaisikaan, sillä tuo lauantai-illan huipentuma kruunaa rankan harjoitteluviikon, ja samalla antaa mukavaa vaihtelua päälle jylläävään fysiikkajaksoon.

Kevät on siis tulossa, samoin kun reenijakson huipentava Turkin leiri huhtikuun puolessa välissä. Ennen sitä käydään toki Vierumäelläkin reenaamassa, mutta Turkin lämpöä kohti tässä juostaan jokaisella Liipola Tourilla.

Loppuun kunnon vanhanliiton musaa ja Black Sabbathia, biisi nimeltä Changes, sillä muutoksiahan meidän kaikkien elämässä tulee aika ajoin.

Black Sabbath - Changes

Huume nimeltä jalkapallo

Joillekkin se on tupakka, joillekkin viina, huumeet tai vaikka kofeiini. Mulle se on jalkapallo. Samat vierotusoireet, vitutus korkeinta luokkaa, kädet tärisee ja silti väsyttää vaikka energia riittäisi maratooniin.

Tajusin sen edellisen isomman loukkaantumisen aikana, kuinka riippuvainen oon jalkapallosta, tai liikunnasta ylipäätään. Melkeen kaks kuukautta niin minimaalisella liikuntamäärällä, että vain harva pystyisi elämään sillä määrällä. Omalla kohalla se oli ihan täyttä kidutusta, poika joka on tottunut liikkumaan seitsemänä päivänä viikossa vähintään sen kaksi tuntia päivässä, ja enemmänkin jos se vaan on mahdollista, pistetään istumaan koulun penkillä ja kotona loppupäivän. Voin kertoa että rankkaa oli, niin itselle kuin kaikille ihmisille ympärillä jotka siitä joutuivat kärsimään.

Sitten kun loukkaantuminen oli takana ja ensimmäiset reenit oli vedetty, ei sitä tunnetta edes pysty kuvailemaan. Se oli jotain aivan uskomatonta. Vielä upeampaa oli herätä seuraavana aamuna ja yrittää kammeta kipeillä lihaksillaan itseään ylös sängystä. Tiedän, kuulostaa sairaalta, mutta niin kuulostaa sekin kun ihmiset ovat riippuvaisia palavista pötköistä jotka todellisuudessa vain pahentavat heidän elämäänsä. Tai pahanmakuisista juomista jotka sekoittavat heidän päänsä ja pistävät tekemään tyhmyyksiä. Jalkapallo lajina kuitenkaa ei toistaiseksi ole tappanut ketään, ei jos sitä pelataan ja harjoitetaan kohtuuden rajoissa.

Silti taas vuodenvaihteessa kun tuli muutaman päivän tauko reenaamisesta, mikä sinänsä ei tehnyt kropalle yhtään pahaa, mutta vieroitusoireet alkoivat jo eilen illalla. Ärtymys, henkinen väsymys, jopa käsien tärinä. Tänään reenien jälkeen oli taas se mahtava tunne kun oli aivan rättiväsynyt mutta silti hyvällä tuulella. Olen siis riippuvainen jalkapallosta, mutta eipä se minua haittaa!